perjantai 28. maaliskuuta 2014

The wind of change? Yes, the wind of change.

Heipä hei!

Blogi on ollut taas kuoleman hiljainen viimeiset 12 päivää, koska olen suorittanut jonkin näköistä itsetutkiskelua ja priorisointia kaikkien työn alla olevien asioiden kesken. Lähimmät lukijat tietävätkin, että luen tällä hetkellä ihan hulluna lääketieteellisen pääsykokeisiin, mikä vie karhun osan ajastani. Välillä tuntuu, että elämä koostuu lähinnä yliopisto-opiskelusta, pääsykokeisiin pänttäämisestä, kaloreiden laskemisesta, hulluna treenaamisesta ja nukkumisesta. Ja tämä sama kaava sitten toistuu oikeastaan päivästä toiseen, joinain päivinä treenaaminen vaan vaihtuu työvuoroon. Tärkeintä tällä hetkellä on kuitenkin, että saatan tämän muutaman vuoden kestäneen hakuprosessin vihdoin ja viimein kunnialla päätökseen ja teen kaikkeni sisään pääsyn eteen.

Tästä taas päästään sopivalla aasin sillalla leipomisen ja ajanpuutteen yhdistämiseen. Kuten jokainen ehkä on jo huomannut, blogini sisältö on muuttunut ensinnäkin terveyspainotteiseksi ja kakut sun muut herkut ovat saaneet väistyä. Lisäksi leivontapäivityksiä ilmestyy hyvin harvoin. Tähän on yksinkertaisesti syynä ajanpuute ja tällä hetkellä myös herkuttelevien suiden puuttuminen. Olenkin siis lähiaikoina joutunut oikeasti pyörittelemään ajatusta tämän blogin lopettamisesta. En vain koe saavani tästä enää irti mitään minulle mieluisaa. Päivitysten tekeminen tuntuu ennemminkin pakkopullalta, koska ajatukseni ovat aivan jossain muualla ja tiedän puhuvani ensimmäisessä lauseessa painonpudotuksesta ja seuraavassa jo puhunkin taas yltiörasvaisten herkkujen puolesta, joita en tällä hetkellä suustani tunge yhtään alas. Logiikka puuttuu siis kokonaan. Tahtoisin ehdottomasti tarjota niille vähille lukijoille, jotka blogiani lukevat, sanoja, joiden takana voin itse täysin seistä. Minusta on lisäksi ihanaa puhua asioista, joista itse nautin ja jakaa omaa innostustani ja saada mahdollisesti joku muukin innostumaan samoista asioista. Eikö teistäkin olisi paljon hienompaa lukea asioista, jotka saavat minut aivan pähkinöiksi?

Aluksi mietin, että olisin muuttanut tämän samaisen blogin lifestyle- ja fitnessblogiksi, mutta pitkän pohdinnan jälkeen totesimme Markuksen kanssa molemmat tämän vaihtoehdon liian hankalaksi toteuttaa. Joutuisin kuitenkin näkemään suuren vaivan ulkoasun muuttamiseksi, joten pääsen ehdottomasti helpommalla, kun perustan aivan uuden blogin aivan uutta tarkoitusta ajatellen. Samalla saan tuoreen alun koko projektille, eivätkä vanhat postaukset pyöri koko ajan taka-alalla ja muistuta entisestä ja blogin alkuperäisestä tarkoituksesta. Lisäksi pidän ajatuksesta backup planista, eli periaatteessa minulla olisi kuitenkin aina mahdollisuus palata puhtaasti tämän leivontablogin äärelle ja jatkaa siitä, mihin olen jäänyt. Samaan aikaan minulla on kuitenkin haikea olo, kun suunnittelen tästä blogista luopumista.

Viikonlopun aikana tulen luomaan täysin uuden blogipohjan, josta tulee alkamaan uusi matkani lifestyle- ja fitnessbloggaajana tämän hetkisen elämäntilanteeni sallimissa rajoissa. Maanantaina onkin alkamassa kuukauden kestävä projekti, josta uuden blogin kirjoittaminen on hyvä aloittaa! Toivotan kaikki nykyiset lukijat sydämellisesti tervetulleiksi myös lukemaan uutta blogiani, jossa reseptit ja leivonnaiset tulevat aina olemaan isossa osassa, koska ruuanlaitto kokonaisuudessaan on yksi suurimmista intohimoistani. Tämän lisäksi pääsette nykyistä enemmän kurkistamaan myös minun omaan elämääni ja jakamaan kanssani elämäni hyviä ja huonoja hetkiä! ;-) 

Viikonlopun tuomia asioita odotellessa,

Viivi


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Pinaatti-fetapiirakka

Kävin eilen luentojen jälkeen pikaostoksilla, koska olimme päättäneet tehdä lounaaksi avokado-kookos-limepastaa (jonka reseptin aion päivittää tänne loppuviikon aikana). Katsellessani kaupan runsasta vihanneshyllyä, silmiini osui ihan törkeän hyvännäköistä tuoretta pinaattia, jota en olekaan hetkeen nähnyt tai kokannut. Oli siis pakko ottaa mukaan paketillinen pinaattia, vaikkei minulla ollut pienintäkään ideaa tai hajua, mitä siitä tulisin kokkaamaan.

Kun sitten eilen illalla aloin kysellä taas Markukselta ruokatoiveita täksi päiväksi, hän vastasi lähes välittömästi PINAATTI-FETAPIIRAKKA. Tämä kävi minullekin mainiosti, koska kyseinen piirakka on minustakin piirakkamaailman kingi. Koska meillä nyt kokkaillaan tällä hetkellä terveellisempää ruokaa, tästäkin piirakasta tuli tietenkin tavallista piirakkaa superimpi.

Googlailin taas paljon reseptejä ja olin jo päätymässä Ulla Svenskin pinaatti-fetapiirakan reseptiin, kunnes löysin tämän ihanuuden: Pinaatti-fetapiiras. Kyseessä on 24-kitchen TV-ohjelman "Kapinakokki" Santeri Hämäläisen aivan ihana resepti vähän erilaiseen ja lähes gluteenittomaan piirakkaan. Noudatin tällä kertaa reseptiä täysin enkä lähtenyt sooloilemaan, koska a) olimme ihan sairaan nälkäisiä ja b) halusin testata tätä reseptiä juuri sellaisena kuin se on, en keksinyt mitään muutettavaa. Linkin takaa löytyy video piiraan tekemiseen!


Ainekset:

Taikina:
1½ dl kaurahiutaleita
1 dl mantelijauhoja
2 rkl maissitärkkelystä
½ tl himalajansuolaa
3 rkl kookosöljyä
3 rkl jääkylmää vettä

Täyte:
3 kananmunaa
180 g salaattijuustoa/fetaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua chiliä
½ tl muskottipähkinää
2 rkl öljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
210 g tuoretta pinaattia
½ tl himalajansuolaa
½ tl mustapippuria


  • Lämmitä uuni 180 asteeseen. Kaada kaurahiutaleet blenderiin ja aja tasaiseksi kaurajauheeksi. Mittaa maissitärkkelys, mantelijauho, himalajansuola ja kaurajauhe samaan astiaan. Mittaa joukkoon kookosöljy ja vesi. Sekoita lusikalla tasaiseksi taikinaksi. Tee taikinasta pallo, kääri se kelmuun ja anna levätä vähintään 30 minuuttia jääkaapissa.
  • Voitele piirakkavuoka voilla. Kun taikina on levännyt tarpeeksi, taputtele se piirakkavuuan pohjalle ja noin sentti reunoja pitkin ylöspäin ohueksi kerrokseksi. Pistele pohja haarukalla ja esipaista sitä noin 10 minuuttia.
  • Aloita taikinan lepäämisen aikana myös täytteen tekeminen. Vatkaa kananmunien rakenne rikki kunnolla. Lisää joukkoon mausteet. Murenna salaattijuusto kananmunaseokseen.
  • Leikkaa sipulit haluamasi näköisiksi paloiksi (itse halkaisin keltasipulin puoliksi ja leikkasin ohuiksi puoliympyrän muotoisiksi siivuiksi, valkosipulin hienonsin pieniksi kuutioiksi). Huuhtele pinaatit. Kuumenna paistinpannulla 2 rkl öljyä ja kuullota sipuleita noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kivasti väriä ja ovat pehmenneet kunnolla. Kaada joukkoon pinaatit ja paista hetki, kunnes pinaatti on mennyt kunnolla kasaan. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Ota 10 minuutin jälkeen pohja uunista. Kaada pohjan päälle pinaatti-sipuliseos ja levitä tasaisesti koko pohjalle. Kaada pinaatin päälle kananmuna-salaattijuustoseos ja sekoita hieman pinaatin kanssa. Levitä täyte tasaisesti koko pohjalle. Paista piirakkaa uunissa noin 25-30 minuuttia, tai kunnes täyte on täysin hyytynyt.
  • Tarjoile esimerkiksi salaatin kera pääruokana tai naposteltavana illanistujaisissa.





Piirakka irtosi vuuasta erittäin hyvin ja maistui tosi tosi hyvälle. Pohjan kookoksen maku oli myös kiva lisä muuhun makumaailmaan. Nam nam nam, muuta en voi sanoa. Kaikkein parasta oli se, että koko piirakka katosi 20 minuutin aikana! :-D Ne, jotka tuntevat Markuksen ja Markuksen ruokahalun, ymmärtävät kyllä, miten ja mihin koko piirakka yhtäkkiä katosi. Tietämättömille edelliset lauseet kuulostavat uskomattomilta, minulle ne kuitenkin kertovat, että ruoka oli Markuksen mielestä hyvää ja että mies alkaa pikku hiljaa paranemaan flunssastaan! Kuulin myös samat sanat, jotka olen jo viimeisten viikkojen aikana kuullut useaan otteeseen: miten joku näin terveellinen voi olla näin hyvää?!

Koko piirakka sisälsi yhteensä 1625 kcal, ja 100 grammassa oli noin 181 kcal, joten ei tämä nyt niin epäterveellinen piirakka sitten ollutkaan! ;-) Käytin täytteessä 9% rasvaa sisältäviä salaattijuustokuutioita, eikä maku varmasti kärsinyt tästä valinnasta. Samalla kalorimäärät laskivat paljon alemmas!

P.S. Kävin tänään taas tekemässä excursion Punnitse ja Säästä - liikkeeseen ja kuinkas kävikään... Poistuin jälleen 30 euroa köyhempänä ja kassillinen täynnä kaiken maailman herkkuja! Lähiaikoina blogissa tulee siis näkymään mm. ruisspagettia, villiriisiä ja tummaa basmatiriisiä! Stay tuned!

Makoisaa keskiviikkoa,
Viivi

P.P.S. Huomenna käy matkani taas Raumalle kohti toisia yo-kirjoituksia!! Jänskättää jo! :-) Pitää laittaa taas eväät kuntoon, niin tulee hyviä tuloksia! ;-)

Follow on Bloglovin


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kanaa Korma

Torstaina päätin haluta tehdä viikonloppuna kanacurrya. Eikä mitä tahansa kanacurrya, vaan alusta asti itse tehtyä kanacurrya. Googletin siis heti alkajaisiksi currytahnan ohjeen. Ensimmäisenä osumana tuli Jamie Oliverin resepti, johon luotin kuin vuoreen. (Jamie Oliver vaan on ihan loistava ;-) Kun sitten aloin curry paste:n ohjetta tarkemmin tutkia, sivulta löytyikin neljä tai viisi erilaista ohjetta. Päädyimme lopulta korma-tahnaan. 

En ollut koskaan ennen tehnyt currytahnaa itse, vaan olimme aina ennen ostaneet joko valmiin mausteseoksen, joka kaadettiin kanan päälle ja kookosmaito viimeiseksi koko komeuden joukkoon tai olimme käyttäneet currytahnaa suoraan purkista. Hyväähän se on aina ollut, sitä ei voi kieltää, mutta itse tehdyssä tahnassa vaan oli sitä jotain. Ja sen tekeminenkään ei ollut oikeasti vaikeaa: kaikki ainekset blenderiin tai sauvasekoittimen purkkiin ja tahnaksi. Muuttelin netistä löytämää ohjetta hieman sen mukaan, mitä olimme muistaneet ostaa kaupasta ja mitä olimme sitten kuitenkin unohtaneet.


Lopputuloksena pitäisi sitten syntyä keltaisen oranssia ihanasti tuoksuvaa ja tulista currytahnaa. Kanaa korma taas syntyy, kun kanojen paistamisen jälkeen lisää pannulle kanojen joukkoon juuri tehdyn tahnan ja jatkaa kookosmaidolla. Onko tämä sitten aitoa korma-kanaa, sitä en tiedä, mutta meidän tyylillemme uskollista intialaista ruokaa ainakin. Ja kaiken lisäksi vielä todella hyvää. 

Käyn tällä hetkellä aika usein Punnitse ja Säästä:ssä, koska kulutan pakastekuivattujamarjoja ihan hullun lailla (ja ne ovat muuten helkkarin kalliita, 12,50e/100g, ja minä hullu maksan niistä kerran kuukaudessa 12,50e, yhhh...). Päätinkin siis ottaa tämän vuoden missioksi ostaa liikkeestä joka käyntikerralla jotain uutta, jota en/emme ole vielä kokeilleet. Päätimme aloittaa eri riisilaaduista. Olemme jo kokeilleet tummaa jasmiiniriisiä ja nyt oli vuorossa punainen riisi. Punainen riisi oli miellyttävän neutraalin makuista ja näytti lautasella tavallista kivammalta erilaisen värimaailmansa takia. Suuri osa väristä kuitenkin harmikseni liukeni keittämisen aikana veteen ja päätyi sen mukana viemäriin. Pakko kyllä myöntää, että makunsa puolesta punainen riisi hävisi 6-0 jasmiiniriisille.


Yhdistelmänä punainen riisi ja korma-kana sopivat hyvin yhteen. Joskus on enemmänkin kuin kannattavaa nähdä vähän tavallista enemmän vaivaa ja tehdä kaikki alusta asti itse!


Ainekset:

Korma-tahna:
3 valkosipulinkynttä
peukalon mittainen pätkä tuoretta inkivääriä
½ tl himalajansuolaa
2 rkl seesamiöljyä
1 rkl ketsuppia (oikeasti ohjeessa luki tomaattipyreetä, mutta tämä kuului unohdettujen tarvikkeiden listalle.)
1 tuore vihreä chili
1 kuivattu punainen chili (koska meiltä sattumoisin tällaisiakin nurkista löytyy)
3 rkl kookoshiutaleita
2 rkl mantelilastuja
kourallinen tuoretta korianteria
2 tl kuminan siemeniä
1 tl korianterin siemeniä
½ tl savustettua paprikaa (jauhettu mauste)
1 tl garam masalaa

Lisäksi:
700 g broilerin fileesuikaleita
1 tlk kookosmaitoa
punaista riisiä


  • Kuori valkosipulin kynnet ja inkivääri ja paloittele karkeiksi paloiksi. Lisää ne blenderiin tai sauvasekoittimen purkkiin suolan, öljyn, ketsupin, chilien (paloittele pariin osaan), kookoshiutaleiden, mantelilastujen ja korianterin kanssa.
  • Mittaa kaikki mausteet kuivalle paistinpannulle ja paahda, kunnes ne alkavat tuoksua huumavasti. Kaada mausteet huhmareeseen ja jauha tasaiseksi mausteseokseksi. Lisää mausteseos muiden ainesten sekaan ja jauha tasaiseksi tahnaksi. Alkuun tahnan teko onnistuu hyvin blenderillä, mutta tasaiseksi se on parasta ajaa sauvasekoittimella.
  • Paista kana pannussa kullanruskeaksi ja lisää joukkoon juuri tekemäsi currytahna. Kaada joukkoon kookosmaito ja sekoittele hyvin. 
  • Keitä riisi ja tarjoile korma-kanan kanssa. Koristele korianterilla.





Follow on Bloglovin

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Hasselpähkinäkeksit

Tänään aamulla sain inspiraation tehdä näitä keksejä, joiden ohjeen löysin The Iron You:n sivuilta jo viime viikolla. Ostimme viime viikolla jo kaikki ainekset valmiiksi ja ajattelin, että teen näitä sitten joskus, kun ehdin. Ajattelin ottaa keksejä evääksi yo-kirjoituksiin, mutta taitaa käydä niin, että ne loppuvat ennen kuin päätyvät eväsrasiaan asti. Nämä ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullisia ja terveellisiä ja ja ja. Kuten The Iron You:n kirjoittaja myös totesi, voisin jatkaa tuota listaa loputtomiin, mutta näiden kohdalla ei perusteluja oikeasti tarvita! Annetaan keksien puhua puolestaan!


Ainekset:
2 cups hasselpähkinöitä
4 rkl maissitärkkelystä
1/4 tl himalajan ruususuolaa
1 kananmuna
4 rkl hunajaa
1 tl vanilja-aromia
1 tl kookosöljyä


  • Lämmitä uuni 175 asteeseen. Mittaa pähkinät leivinpaperin päälle pellille ja laita 10 minuutiksi esilämmitettyyn uuniin paahtumaan. Sekoita pähkinöitä kerran paiston aikana. Jäähdytä pähkinät. Jos käytät kuorellisia pähkinöitä, kuori ne tässä vaiheessa joko yksitellen sormin (ei kestänyt kovin kauaa) tai kahden pyyhkeen välissä kovasti hieromalla (ohje The Iron You:n sivulla). 
  • Kaada kuoritut pähkinät blenderiin ja blendaa karkeaksi jauheeksi. Älä aja pähkinöitä aivan jauhoksi, jotta kekseihin jää vähän suuntuntumaa.
  • Mittaa erilliseen kippoon hasselpähkinäjauheen lisäksi himalajansuola sekä maissitärkkelys. Sekoita käsin hyvin sekaisin.
  • Lisää joukkoon kananmuna, hunaja, vanilja-aromi sekä sulatettu kookosöljy. Sekoita puulusikalla tasaiseksi massaksi. Massa jää kosteaksi. 
  • Aseta taikina jääkaappiin lepäämään vähintään 15 minuutiksi.
  • Muotoile taikinasta noin ½ sentin paksuisia pyörylöitä leivinpaperille ja paina keskelle pienellä lasilla ympyrä. Kerää ylitse jäänyt taikina takaisin kippoon ja tee seuraava keksi samalla tavalla. 
  • Paista keksit 180 asteisen uunin keskitasolla noin 12 minuutin ajan. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.
Vinkki! Jos haluat, voit kastaa puolet jokaisesta keksistä tummaan suklaaseen. Vaihtoehtoisesti voit sipaista keksille myös maapähkinävoita tai Nutellaa! Toimii!

Vaikka keksit ovatkin jälleen kerran erittäin terveellisiä ja sisältävät hyviä rasvoja, eivät lainkaan valkoista sokeria ja ovat kaikenlisäksi gluteenittomia ja vegaanisia, ne ovat todellisia kaloripommeja (koska pähkinät!!). Kohtuullisina annoksina nautittuna nämä kuitenkin ovat aivan täydellinen herkku esimerkiksi lauantai-iltaan!




Follow on Bloglovin

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Sitruunainen katkarapuspagetti

Heippa taas!

Ensimmäiset kirjoitukset olivat ja menivät ja hyvin menivätkin! Koe onnistui aivan loistavasti, täydellisyydestä kuitenkin joku piste puuttui, lisäksi piknik oli aivan loistava ;-) Tänä viikonloppuna pitääkin tehdä taas uudet piknik-eväät tänne esiteltäväksi ja fysiikan yo-kirjoituksiin mukaan otettavaksi! Mutta niitä odotellessa!

Tässä loppuviikosta olen yrittänyt epätoivoisesti ottaa niskalenkkiotetta momenteista ja hitausmomenteista, joten leipominen on jäänyt vähemmällä ja on oikeastaan tuntunut siltä, että en ole edes normaalia lämmintä ruokaa jaksanut aina valmistaa. Ja sitten kun sen olen tehnyt, lautaselle on päätynyt lähinnä epämääräinen kasa jotain munakkaan ja salaatin yhdistelmää etäisesti muistuttavaa. Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja päätin hetken mielijohteesta, että haluan tehdä katkarapuspagettia. Kyllä. Katkarapuspagetti. Mulle. Heti. Nyt. Kiitos. Kirjoitin googleen katkarapuspagetti ja valitsin ensimmäisen eteeni tulevan reseptin, jonka loppujen lopuksi muokkasin lähes kokonaan oman laisekseni. Lopputuloksessa reseptin kanssa yhtenevää taisi olla lopulta spagetti, katkaravut ja sitruunankuori.

Ruuasta tuli tosi tosi hyvää ja pakko myöntää, että yllätyin itsekin aivan täysin, en osannut edes kovimmissa mielikuvitukseni tuotoksissa odottaa mitään niin hyvää ja maukasta. Siinäpä onkin sitten se syy, miksi tämä resepti päätyy tänne blogiin (tämä blogi, kun kuitenkin on leivontablogi eikä ruokablogi). Markuksellekin kehuin ruokaa välittömästi ja vastauksena sain vain viestin "jäikö sitä mullekin?". Ja eihän sitä jäänyt :-D Joten, uutta annosta kehiin! Onneksi tämä oli helppo ja nopea valmistaa, joten Markuskin pääsi töiden jälkeen nauttimaan inspiraatiopuuskastani!

Ruoka oli myös yllättävän kevyttä ja sain kerrankin syödä hyvällä omallatunnolla vatsani aivan täyteen! Koko annos, jonka valmistin, sisälsi yhteensä vain 400 kilokaloria, mikä oli todella vähän siihen ruokamäärään nähden, jonka suustani alas tungin.


Ainekset:
1 annos täysjyväspagettia (keitettynä n. 200g)
1 valkosipulin kynsi
½ sipuli
1/3 vihreä chili
60 - 80 g katkarapuja
½ sitruunan raastettu kuori
70 g kolme yrttiä ruokakermaa
vajaa rkl öljyä paistamiseen
himalajan ruususuolaa
mustapippuria


  • Keitä spagetti suolatussa vedessä kypsäksi paketin ohjeen mukaan.
  • Pilko valkosipuli, chili ja sipuli pieneksi kuutioksi. Kuumenna öljy pannulla. Kuullota sipulit ja chili pannulla. Kun ovat saaneet kauniisti väriä, lisää katkaravut ja paista kunnes ne ovat sulaneet, lämmenneet ja saaneet vähän väriä.
  • Sammuta levy. Raasta joukkoon sitruunan kuori ja mausta suolalla ja pippurilla. Valuta spagetti ja lisää kääntelemällä katkarapuseokseen. Lisää lopuksi kerma ja kääntele seos kunnolla.
  • Pyöräytä spagetti haarukan ympärille ja asettele lautaselle. Lusikoi päälle katkarapuja ja sipuli-valkosipuli-chili -seosta. Nauti.
Nams nams! Markuskin tykkäsi kovasti, vaikkei suuri katkarapufani olekaan! 




Hauskaa alkavaa viikonloppua,
Viivi


Follow on Bloglovin

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Savulohisalaattia ja ruishampurilainen hevosenjauhelihapihvillä

Heipparallaa!
Nyt alkaa taas postattavat reseptit loppua kesken, joten ajattelin jakaa teille minun viime viikon ja tämän viikon ehdottomat lemppariruuat kuvina ja jos nyt tässä kirjoitellessa oikein innostun, niin reseptien kera.

Minulle käy usein niin, että kun yön aikana näen unta jostain ruuasta, saan ihan järkyttävän pakkomielteen kyseisen ruuan valmistamisesta. Viime viikolla kävi niin pariinkin otteeseen. Ensinnäkin paastopäivän jälkeisenä yönä näin unta herkullisista banaani-proteiiniletuista, joita minun oli pakko nousta seuraavana aamuna aikaisin valmistamaan. Lisäksi näin unta savukala-oliivi-mozzarella-salaatista. Savukalaa ja oliiveja oli siis pakko saada. Mozzarellaa en Lidlistä löytänyt, koska en saa laktoosisia tuotteita syödä, joten se oli nyt unohdettava. Salaatti sitten muokkautui viikon aikana aika moneen kertaan, mutta pääasiassa ainekset pysyivät samoina. Ja kyllä. Olen viikon syönyt samaa salaattia päivästä toiseen enkä ole siihen vieläkään kyllästynyt :-D Minulla on aina tapana syödä tiettyjä asioita kyllästymiseen asti ja sitten en syö niitä pitkiin aikoihin, koska olen niin kyllästynyt niihin. Näin käy esimerkiksi joka vuosi satsumien kanssa. Kun ne syksyllä saapuvat kauppaan, ahmin niitä parhaimmillaan kilon päivässä ja ennen joulua olen jo korviani myöten täynnä satsumoita enkä koske koko loppu vuoteen yhteenkään mandariiniin. Yök. En yhteenkään.





Viime viikko oli muutenkin kulinaarisilta elämyksiltään minulle todella epätavallinen. Olen säännöllisen epäsäännöllisesti vältellyt punaista lihaa, ja jos siihen olen päätynyt koskemaan, on se ollut joko possua tai nautaa. Makkaroille ja paksuille pihveille olen jo useamman vuoden sanonut nou nou. Ja hei, on sanomattakin selvää, että siskonmakkaroihin en ole IKINÄ koskenut. Ne näyttävätkin niin ällöttäviltä ja nyt on pakko sensuroida kaikki sanat, joita Markukselle kyseisistä makkaroista kerroin, koska mielestäni niille sopisi paremmin nimeksi veljenmakkarat......... 
Mutta niin vain kävi, että viime viikolla Markus valmisti suussasulavan hyvää siskonmakkarakeittoa ja eilen hän vielä sai minut syömään hevosenjauhelihapihvejä, jotka olivat myöskin todella todella hyviä. Yllätyin molempien yhteydessä siitä, miten erilaisiksi olin maut päässäni kuvitellut. Siskonmakkarat maistuivat vain hyvin maustetuilta nakeilta ja hevosenjauheliha oli tavallista kuivempaa, mutta ei mitenkään eronnut normaaleista naudanjauhelihapihveistä. Olen yllättynyt ja annoin Markukselle jo luvan tuoda molempia aineksia toistamiseen kotiin!
AINIIN! Viikko sitten sunnuntaina Markus teki uunissa naudan sisäpaistia, mitä olen myöskin karttanut kuin ruttoa. Ja se oli pojat hyvää! Mikäköhän minuun on mennyt? :-D 




Loppuun vielä sen savulohi-salaatin ohje!

Ainekset:
Muutama lehti jääsalaattia
Kourallinen rucolaa
5 cm pala kurkkua
1 pieni tomaatti tai 6 kpl kirsikkatomaatteja
Paprikaa
7-8 mustaa oliivia
(sipulia)
n. 60-100 g savulohta
Seesaminsiemeniä
Hasselpähkinäöljyä
Persiljaa


  • Pese kaikki vihannekset. Kuivaa salaatit salaattilingossa. Leikkaa vihannekset haluamasi kokoisiksi paloiksi ja asettele kulhoon. Leikkaa päällimmäiseksi pala savulohta ja ripottele seesaminsiemeniä, hasselpähkinäöljyä ja persiljaa pintaan.
  • Nauti halutessasi tuoreen leivän kanssa.
Makoisaa alkanutta viikkoa kaikille!
P.s Huomenna alkaa minun back to basics koitokseni Rauman lukiossa yo-kirjoitusten (täydennys) muodossa! ;-) Wish me luck!

Follow on Bloglovin

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Manteli-rusina-myslipatukat

Heippa! 
Ajattelin tulla bloggailemaan tänään vielä viime hetken välipalavinkkejä yo-kokelaille ja kaikille muillekin, jotka tahtovat syödä välipalansa vähän terveellisemmin! Meillä näitä tehtiin eilen ja tänään purkki oli enää puolillaan. Nämä ihan kuin hupenevat käsiin ja ovat niin mahdottoman hyviä, että on tosi työlästä estää kättä eksymästä purkkiin uudestaan ja uudestaan. Ja kaikkein parasta näissä on, että mikään ainesosista ei oikeastaan ole epäterveellinen ja lopputulos maistuu kuitenkin kaikelta muulta kuin terveysruualta (Näin Markusta lainatakseni) tai ainakin todella hyvältä terveysruualta, niinkuin itse asian ilmaisisin.

Kaikki ainekset löytää helposti ihan tavallisesta hyvin varustetusta ruokakaupasta, kuten Prismasta tai Citymarketista. Punnitse ja säästä - liikkeestäkin ainekset taatusti löytää ja saatat jopa säästää jonkun pennin, jos ostat vain juuri tarvitsemasi määrät aineksia (Prismassa esimerkiksi purkit olivat aika isoja ja kaikkea jäi sen vuoksi vielä huomattavat määrät kaappiin odottamaan ensi kertaa). Näitä kuitenkin tulet varmasti tekemään uudestaan ja uudestaan, ehkä vähän makumaailmaa vaihdellen, joten perusaineksien ostaminen suuremmassa mittakaavassa ei ole yhtään huono idea.

Löysin tämän reseptin blogista, jota seuraan säännöllisesti. Mies kokkailee ihan uskomattomia ja lisäksi uskomattoman terveellisiä ruokia laidasta laitaan. Olen jo aiemmin tehnyt hänen ohjeensa mukaan soijakanaa ja toisten proteiini-myslipatukoiden ohjeen runkokin oli hänen käsialaansa, tässä siis linkki hänen blogiinsa. Blogi on kirjoitettu englanniksi ja kaikkia aineksia ei tosiaan täältä Suomen maasta ehkä niin helposti löydäkkään, mutta pienellä vaivannäöllä ja luovalla ajattelulla kaiken saa aina onnistumaan, vai mitä?


Ainekset:
1 cup kaurahiutaleita
1 cup ruisleseitä
1 cup rusinoita
½ tl himalajan suolaa
2 kananmunaa
1/4 cup hunajaa
1/4 cup maapähkinävoita (makeuttamatonta, esim. Urtekram crunchy peanut butter)
½ cup manteleita ja pellavansiemeniä (tai mitä tahansa siemeniä, pilkottuja pähkinöitä tai muita vastaavia haluatkaan patukoihin laittaa.)

Voiteluun:
kookosöljyä


  • Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele vuoka, jossa aiot patukat paistaa. (Itse käytin kahta leipävuokaa. Toinen on ihan ihan pieni ja sen täytin piri pintaan, jolloin patukat leikkasin kuten leipäsiivut. Toinen vuoka oli ihan normaali leipävuoka, jonka pohjalla painelin noin 1½ cm paksuisen kerroksen massaa noin puoleen väliin vuokaa asti.)
  • Mittaa blenderiin rusinat ja aja tasaiseksi. Lisää joukkoon kaurahiutaleet, ruisleseet ja suola. Aja seosta hetken aikaa, kunnes se on tasaista massaa.
  • Vispaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Sekoita joukkoon hunaja ja maapähkinävoi ja vispaa tasaiseksi.
  • Sekoita lusikalla joukkoon blenderissä oleva seos. Lisää lopuksi vielä käännellen joukkoon haluamasi siemenet, mantelit ja pähkinät.
  • Painele seos paistovuokaan/paistovuokiin.
  • Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes reunat saavat kauniin kultaisen ruskeaa väriä.
  • Jäähdytä KOKONAAN ennen kuin alat leikata, muuten seos murentuu. Leikkaa jäähtynyt massa patukoiksi ja nauti.



Paljon tsemppiä kaikille yo-kokelaille huomenna alkavaan kirjallisten kokeiden koitokseen!
Hauskaa sunnuntai-iltaa kaikille,
Viivi

Follow on Bloglovin